I don'n never wanna leave this town, cause after all, this city never sleeps at night -Perth!!

Ah, Perth! Oon viimein löytäny mun rakkauskaupungin!! Ihana kaupunki, ihania ihmisiä, kauniita rakennuksia.. Jotain niin täydellistä! Oisimpa voinu viipyä siellä kauemmin, varsinkin kun olin lähössä, niin siinä sisäpihalla istu porukkaa ja ne tarjos mulle kakkua aamupalaks, ku yhellä oli synttärit ja sano mulle, että :"et sää voi lähtee, meillä on bileet tänään! Mitä sää muka Adelaidessa teet, ei siellä oo mitään, jää mielummin tänne!" Olin ihan tippa linssissä ja oli vähällä etten perunu mun junalippua siitä paikasta..

Siispä, mun edellisen postauksen jälkeen en oikeestaan jaksanu tehä hirveemmin mitään, kun harhailin lähes koko päivän kaikkien kapaasieni kanssa ja ettin majapaikkaa, jonka sitten lopulta löysin Newcastle Streetiltä, kunnon urbaanista china townista. Ihana syrjäisempi osa kaupunkia, jossa kaikki parhaat menomestat ja ruokapaikat sijaitsi. Paikan nimi oli Ozi Inn ja vaikka se ei ollukkaan mikään viiden tähden hostelli, vaan kunnon vanhanliiton backpacker paikka, niin silti rakstin sitä hostellia! Kaikki ihmiset otti heti mut porukkaan mukaan ja kysy, että lähenkö mää bbq bileisiin ja järkkäili kaikkia vip passeja koko porukalle ja meillä oli ihan sairaan kivaa.

Alkuviikon siis otin ihan päämäräkseni kierrellä ympäri ämpäri kaupunkia ja napsia kuvia, minkä sainkin toteutettua hienosti. Oli tosi mieltäylentävää kävellä keskustassa, kun ihmiset tuli ihan avoimesti sanomaan kohteliaisuuksia, esim. Kun olin lounaalla Murray St Mallilla ja lakkailin kynsiäni siinä samalla, niin huomasin että semmonen vanhempi ukkeli tarkkaili mua. Noo en antanu sen häiritä, vaan jatkoin touhujani ja kun olin valmis ja nousinlähteekseni, niin se ukkeli tokas mulle että: "I really like your nailpolish." Olin tietysti otettu oivasta valinnastani. Noo jatkoin sitten matkaa, niin Planin hyväntekeväisyys kerääjä pysäytti mut ja tokas, että mulla on tosi kiva ja mystinen silmämeikki ja loppujenlopuks kun olin jo menossa hostellille niin mun juoksi kiinni joku heppu, joka kerto mulle, että näytin kivalta ja mielenkiintoselta ihmiseltä, jonka kanssa ois jännä keskustella..! Siis päivän päätteeks en vaan pystyny pyyhkimään hymyä naamaltani vaan olin kun naantalin aurinko. Ihanaa saada noin positiivista kommenttia! Miksei tällästä tapahdu Hämeenkadulla!?

Loppuviikosta eli torstaina tajusin laiskotellessani puistossa, että mullahan loppuu kohta päivät, enkä oo tehny vielä mitään, mitä olin suunnitellu tekeväni! Pienoisen panikoinnin jälkeen sain kun sainkin pääni kasaan ja päätin perjantaina mennä Perth Zoohon. Tyypilliseen tapaani olin siellä vasta iltapäivällä puoli kolmen aikaan. Toisaalta vaikka siinä ei kauheesti ollu aikaa tehdä ylimääräsiä kierroksia, (varsinkin kun en ois halunnu poistua käärmetalosta, vaan viedä kaikki ne käärmeet salaa mukanani kotiin) niin silti oli mahtavaa, kun kaikki lapsiperheet oli lähteny, niin sain mennä siellä lähes yksikseni. Lisäks lähempänä sulkemisaikaa, tuli ruokinta aika, joten eläimet oli virkeitä. Oli kyllä mahtava päivä, näin kaikkia eläimiä, mitä en oo ennen nähny, kuten Tasmanian tuholaisen, Koalan(!!), suurikokosimman pyhthon lajin, krokotiilin ym. Sitten kun palailin hostellille päin, niin tottakai, perjantai fiilis oli vallannu kaupungin ja Murray St Mall oli muutettu isoks ruokatoriks, jossa oli kojuja eri maiden edustajilta, orkestereja, katuesiintyjiä ja paljon porukkaa. Oikee fiiliksen nostattaja!

Lauantaina menin sitten junalla Fremantleen, joka on vanha kalastus satama ja entinen hippikaupunki. Se oli nätti kaupunki, kaikki ne rakennukset oli tosi kauniita ja se satama oli hellyyttävä vanhoineen aluksineen ja kuluneine ravintoloineen. Se vaan, että taas, menin sinne vasta iltapäivästä, joten en jaksanu kauheen kauaa siellä pyöriä, varsinkin kun illalla oli krikettipeli Perthissä, niin kaikki junat oli täynnä katsojia.. No vietettiin sitten mun vikaa iltaa ja yhen saksalaisen synttäreitä ja oli kyllä mahtava vika ilta.

Mää sain siellä eräänlaisen legendan maineenkin, kun yks yö olin tulossa kerros sängyn yläpedistä alas, ja kun sieltä oli vähän kinkkinen alastulo päätyä pitkin, niin tottakai tipuin sieltä. No aamulla sitten ne mun huonekaverit kysy että tipuinko mää sängystä viimeyönä ja olin että njoo... Niin se likka rupes nauramaan ja sano että ne on koko aamun nauranu mulle ja puhunu siitä, mutta ei viittiny päin naamaa nauraa, kun ei tienny että sattuko muhun. Noo sitten kun hengasin alakerrassa, niin kuulin kun jotku puhu siitä, että kuulikko että se joku tyttö tippu sängystä, niin olin sillee joo bingo täällä, se olin muuten minä ja sitten kun tuli uusia, niin kaikille varmasti tehtiin selväks, että toi on muuten se falling girl, joka tippu sängystä.

Perth on siitä ihana kaupunki, että vaikka se on tosi laajalle levittyny ja suurkaupunki, niin koska se on sen verran syrjäytyny muista suurkaupungeista, niin se on säilyttäny semmosen maalaisjunttimaisuutensa hyvällä tavalla. Ihmiset ei pelkää tulla juttelemaan ja perus aussien no worries meininki oikeen korostu siellä. Sinne kyllä vielä palaan joku päivä!